Identiteettikriisi

Identiteetillä tarkoitetaan käsitystä, joka ihmisellä on itsestään. Se muodostuu esimerkiksi uskomusten, arvojen, kokemusten, muistojen ja ihmissuhteiden pohjalta. Erityisen aktiivisesti omaa identiteettiä etsitään nuoruudessa, jolloin nuori kyseenalaistaa huoltajiensa, kulttuurinsa ja yhteiskunnan… Lue lisää »

Kuinka tunnistaa läheisen huumeriippuvuus?

Riippuvuudella eli addiktiolla viitataan käyttäytymisen hallitsemattomuuteen riippuvuutta aiheuttavaa tekijää kohtaan. Riippuvuus voi olla fyysistä tai henkistä, ja käyttäytymistä ylläpitävät riippuvuutta aiheuttavan tekijän aiheuttavat miellyttävät vaikutukset tai kyky vaimentaa lyhytaikaisesti epämiellyttäviä… Lue lisää »

Läheisen huumeongelma

Yhden ihmisen huumeiden ongelmakäytöllä on vaikutuksia hänen koko lähipiiriinsä. Mikäli läheiselläsi on huumeongelma, saatat tuntea olosi turhautuneeksi, avuttomaksi ja hämmentyneeksi. Tilanne voi olla usein stressaava sekä herättää pelkoa ja huolta.… Lue lisää »

Keinoja lievittää uutisahdistusta

Uutisahdistus voi vallata kehon ja mielen, jolloin siihen on syytä puuttua. Koska reaktiot negatiivisiin aihepiireihin ovat vaihtelevia, ovat myös ratkaisut erilaisia. Tästä löydät erilaisia keinoja vähentää uutisiin liittyvää ahdistusta, joiden… Lue lisää »

Uutisahdistus – Kun uutiset ahdistavat

Ympärivuorokautinen reaaliaikainen uutistulva on ajanut meidät kohtaamaan uudenlaisen ilmiön, uutisahdistuksen (news anxiety, headline anxiety). Kun toinen toistaan epämiellyttävämpi uutinen vyöryy kotiemme seinien sisäpuolelle, voit tuntea, ettei niitä ole mahdollista päästä… Lue lisää »

Työttömyys

Työttömäksi jääminen on kriisi, joka voi viedä pohjan jalkojen alta. Toimeentulon epävarmuus ja rutiinien muuttuminen kuormittavat, ja työttömyyteen voi liittyä monia epämiellyttäviä tunteita, kuten ahdistuneisuutta, pettymystä, vihaa, pelkoa, surua ja… Lue lisää »

Kuinka puhua lapsen kanssa itsemurhasta?

Kun lapsen läheinen tekee itsemurhan, voi asian esiin ottaminen lapsen kanssa tuntua haasteelliselta. On kuitenkin tärkeää, että lapsen kanssa keskustellaan läheisen kuolemasta avoimesti ja tavalla, jonka lapsi kykenee ymmärtämään. Seuraavat… Lue lisää »

Läheisen itsemurha

Suomessa kuolee vuosittain noin 800 ihmistä itsemurhaan. Läheisen itsemurha aiheuttaa traumaattisen kriisin, jonka käsittely vie runsaasti aikaa ja voimavaroja. Tapahtuneen herättämät tunteet voivat vaihdella suuresti tilanteesta, päivästä ja yksilöstä riippuen.… Lue lisää »

Pitkittynyt kriisi

Järkyttävät tai odottamattomat tapahtumat, kuten pandemia ja sota, saavat aikaan stressiä, joka vaikuttaa niin mieleemme kuin kehoommekin. Kun kriisi pitkittyy, uhkaa meitä uupuminen. Sen lisäksi, että kriisitilanne itsessään kuormittaa meitä,… Lue lisää »

Kuinka puhua sodasta lapsen ja nuoren kanssa?

Sotaan liittyvien uutisten tulviessa kodin seinien sisälle erilaisten medioiden kautta, voi monia vanhempia mietityttää, kuinka sodasta tulisi keskustella lapsen tai nuoren kanssa. Puheeksi ottaminen on tärkeää, sillä lapsella ei iästä… Lue lisää »