Hei, olen Birgitta 

Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja neuropsykiatrinen valmentaja. Pohjakoulutukseltani olen lähihoitaja.

Työskentelyssäni näkyy vahvasti aito kohtaaminen, ihmisarvon kunnioitus ja kuuntelemisen taito. Minulla on terapeuttina halu ratkaista elämän tuomia haasteita yhdessä. Työssäni olen kohdannut kaiken ikäisiä. Olen saanut työskennellä moniammatillisissa ja systeemisissä tiimeissä, minulla on kokemusta kaikista elämän osa alueista ja monenlaisista haasteista elämän varrelta. Työskentelyssä pidän lähtökohtana aina asiakasta ja erityisesti asiakkaan kokemuksia, joita yhdessä arvostamme ja löydämme niistä paljon opittavaa. 

Työotteeni on kunnioittava, keskusteleva ja siinä näkyy ratkaisukeskeinen vuorovaikutus. Vahvistan luottamusta ja ohjaan kohtaavaan työskentelyyn. Kuuntelen ja kannustan, rakennan syvempää ymmärrystä omaan itseesi ja tunteisiisi. Teen terapiasta vaikuttavaa eri menetelmien avulla. Luon tukea antavia toimintamalleja ajatuksiin, arkeen ja tulevaisuuteen. 

Erityisesti sydäntäni lähellä ovat yllättävät kriisit, työelämän haasteet ja jaksaminen työssä. Olen saanut työskennellä myös addiktioiden parissa. Voimavarakeskeisesti tuen sinua kohti ongelmanratkaisua ja uusia tavoitteitasi.Motivoivassa työskentelyssä arkielämä helpottuu ja hyvä asiat elämässä lisääntyvät. 

Otathan rohkeasti yhteyttä!

KOULUTUS:

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilö (lähihoitaja), ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, 
ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja 

ERITYISOSAAMISALUEET:

Asiakkaitani ovat kaikenikäiset omine haasteineen: ahdistus, pelkotilat, univaikeudet ja unet, ystävyyssuhteet, parisuhteet, tehdyt teot, joita ei saa tekemättömiksi, addiktiot. Minulla on erityistä osaamista myös neuropsykiatrisista erityispiirteistä ja niiden kanssa toimimisesta arjessa. 

HINNAT:

Etätapaaminen 45min. 74€

Usein kysytyt
kysymykset

MIndepuhelin avoinna
12.00-22.00