Avoin parisuhde

Avoimella parisuhteella tarkoitetaan suhdetta, jossa parisuhteen osapuolet ovat yhdessä päättäneet hyväksyvänsä parisuhteen rinnalle myös parisuhteen ulkopuoliset seksuaaliset suhteet. Toisin kuin polyamorisissa suhteissa, romanttinen suhde kuuluu vain pääasiallisen parisuhteen osapuolten välille.… Lue lisää »

Parisuhde ja seksuaalisuus

Seksuaalisuus kulkee ihmisen mukana läpi elämän muuttaen matkan varrella muotoaan. Seksuaalisuus ei tarkoita pelkästään seksiä, vaan sillä viitataan ihmisen perusominaisuuteen, johon kuuluvat esimerkiksi sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen ja lisääntymiseen liittyvät asiat,… Lue lisää »

Tunnelukot parisuhteessa

Tunnelukoilla tarkoitetaan lapsuuden ja nuoruuden aikana syntyneitä opittuja tapoja reagoida, käyttäytyä, kokea, ajatella ja tuntea. Tunnelukot ovat näin ollen erilaisia sisään rakentuneita selviytymismalleja, joiden avulla olemme sopeutuneet lapsuudessa kohdattuihin tapahtumiin.… Lue lisää »

Ero

Joskus ero osoittautuu parisuhteen kannalta parhaaksi ratkaisuksi. Huolimatta siitä, että tietäisit eron olevan hyväksi teille molemmille ja olisit tehnyt aloitteen eroon itse, suru saattaa olla hyvinkin voimakasta. Sen lisäksi, että… Lue lisää »

Miten pelastaa parisuhde?

Yhtä napakkaa vastausta kysymykseen ei voi antaa ja yksin parisuhdetta on lähes mahdotonta korjata. On kuitenkin keinoja, joilla parisuhteen heikentynyttä tilaa voi lähteä parantamaan. Kuinka kohtaat tilanteita? Lähde liikkeelle pohtimalla,… Lue lisää »

Tunteiden katoaminen parisuhteessa

Tuntuuko sinusta, että tunteesi kumppaniasi kohtaan ovat hiipumassa tai jopa kadonneet? Onko sinulla epäilyksiä suhteenne jatkumisen kannattavuudesta? Ehkä elätte yhdessä, mutta täysin omia elämiänne. Ei hätää. Niin stressaavaa kuin se… Lue lisää »

Parisuhdeahdistus

Ahdistus on monille tuttu asia ja välillä se hiipii myös parisuhteen sisälle. Parisuhdeahdistus ei sinänsä ole virallinen diagnoosi, mutta sillä viitataan ahdistukseen, joka jollain tavalla liittyy parisuhteessa olemiseen. Suhteessa kaikki… Lue lisää »

Suru ja parisuhde

Kuten elämässä ylipäätään, myös parisuhteissa, surun kokeminen on toisinaan välttämätöntä. Surun kokeminen on yksilöllistä, jolloin parisuhteen osapuolet surevat asioita eri tavoilla. Tämä korostuu erityisesti, mikäli suru on jaettua. Esimerkiksi yhteisen… Lue lisää »

Lähisuhdeväkivalta

Lähisuhdeväkivalta, oli se sitten henkistä, fyysistä, seksuaalista, sosiaalista tai taloudellista, johtaa kriisin kokemiseen. Lähisuhdeväkivallaksi määritellään käyttäytyminen, jolla kohdistetaan kontrollia ja valtaa toiseen parisuhteen osapuoleen. Parisuhteen alussa merkkejä kumppanin väkivaltaisuudesta ei… Lue lisää »

Lapsettomuus parisuhteessa

Tahaton lapsettomuus ja lasten saamisen haasteet ovat kriisi parisuhteelle. Lapsettomuus rasittaa sekä yksilöä, että parisuhdetta. Lapsettomuuteen voi liittyä yksinäisyyttä ja häpeää, sillä asia on monille herkkä, eikä sitä haluta jakaa… Lue lisää »