Yksinäisyyden kokeminen nuoruudessa on tavallista. Teini-ikäiset ja nuoret aikuiset kokevatkin eniten yksinäisyyttä väestössä verrattuna muihin ikäryhmiin.
Yksinjääminen on nuorelle erityisen raskas kokemus. Nuoruuden kehitystehtäviin kuuluu olennaisesti oman identiteetin etsiminen, sosiaalisten taitojen kehittäminen ja itsenäistyminen vanhemmista, ja näille kaikille on tärkeää ikätoverien seura ja erilaisiin viiteryhmiin kuuluminen. Pitkäkestoinen yksinäisyys voi syödä nuoren itsetuntoa ja heikentää toimintakykyä.
Minkä takia nuoret kokevat yksinäisyyttä?
Nuoren yksinäisyyden taustalla voi olla monia erilaisia syitä. Joskus nuori saattaa ajautua yksinäisyyteen esimerkiksi uudelle paikkakunnalle muuttaessa tai koulun vaihdon seurauksena.
Toisaalta myös tietyt sisäiset tekijät voivat altistaa nuoren yksinäisyydelle. Esimerkiksi luonteeltaan ujo tai sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä nuori voi kokea hankaluuksia kaverisuhteiden luomisessa. Nuoren aiemmat negatiiviset kokemukset ihmissuhteista, kuten koulukiusatuksi tai syrjityksi joutuminen, saattavat ohjata nuorta välttelemään muita ihmisiä. Myös heikot sosiaaliset taidot voivat johtaa vaikeuksiin luoda ja ylläpitää ihmissuhteita.
Tutkimusten mukaan nuorten kokemaa yksinäisyyttä saattaa pahentaa myös sosiaalisen median liiallinen käyttö.
Miten auttaa vanhempana yksinäistä nuorta?
Nuoren yksinäisyys herättää luonnollisesti huolta vanhemmassa. Asiaan on syytä puuttua, jos nuorella ei ole yhtäkään ystävää tai hän viettää kaiken aikansa yksin. Vanhemman ei ole tietenkään mahdollista hankkia nuorelle ystäviä, mutta nuorta voi auttaa tukemalla ja rohkaisemalla häntä. Tärkeää on kuunnella nuoren murheita empaattisesti ja tuomitsematta. Voitte myös yhdessä nuoren kanssa pohtia millaisia mahdollisuuksia on tarjolla päästä tutustumaan muihin ihmisiin. Voit esimerkiksi kannustaa nuorta aloittamaan uuden harrastuksen tai liittymään jonkin kerhon tai järjestön toimintaan. Myös nuoren ihmissuhde- ja tunnetaitojen kehittämiselle voi olla tarvetta.
Jos nuori taas kärsii sosiaalisten tilanteiden pelosta tai muusta mielenterveysongelmasta, on tärkeää ohjata nuori ammattiavun piiriin. Jos nuoresi yksinäisyys herättää sinussa huolta ja tarvitset tukea ja neuvontaa, voit soittaa asiantuntijallemme alla olevaan numeroon ja voimme yhdessä pohtia mitä tilanteelle on tehtävissä.
Mindepuhelimeen vastaavat aina terveydenalan ammattilaiset