Poikkeukselliset tapahtumat järkyttävät meitä, vahingoittivat ne meitä fyysisesti tai eivät. Traumaattinen kriisi syntyy tunnejärkytyksestä, jonka kohtaamiseen ja käsittelyyn meillä ei ole riittäviä voimavaroja ja keinoja. Traumaattiset kriisit ovat yleensä odottamattomia, äkillisiä, järkyttäviä ja ulkoisten syiden laukaisemia. Esimerkkejä kriisin laukaisijoista ovat esimerkiksi sairastuminen, läheisen kuolema, uhkaavat tilanteet, onnettomuudet, luonnonkatastrofit, pahoinpitely, raiskaus ja sota. Kuten edellä mainitut esimerkit osoittavat, kriisin laukaisevat tapahtumat voivat olla yksilölle hyvin henkilökohtaisia tai vaihtoehtoisesti koskettaa laajaa ihmisryhmää. Nämä kriisit saattavat ihmisen voimavaroista riippuen aiheuttaa trauman, eli tunnepohjaisen reaktion, joka kriisistä syntyy. Traumaa voisi kuvailla tapahtuman aiheuttamaksi henkiseksi vaurioksi.
Traumaattisen kriisin seuraukset
Tapahtuma vaurioittaa luottamustamme ympäristöömme tai toisiin ihmisiin, uskomuksiamme, joita niihin liitämme sekä turvallisuuden tunnetta, jonka olemme itsellemme rakentaneet. Tilanteen henkinen, fyysinen ja sosiaalinen kuormitus ylittää sen, minkä olemme valmiita kohtaamaan. Saatamme menettää meille tärkeitä tuen lähteitä, kuten ihmissuhteita, tai meille turvalliset paikat ja asiat tuhoutuvat tai muuttuvat muutoin turvattomiksi. Traumaattinen kriisi ja siitä syntyvä trauma voi saada meidät kyseenalaistamaan elämän oikeudenmukaisuutta ja merkityksellisyyttä.
Traumaattinen tilanne aiheuttaa yleensä meissä akuutin stressireaktion, mihin liittyy suurta henkistä ja fyysistä kuormitusta. Akuutti stressireaktio kestää tyypillisesti tunnista muutamaan päivään. Sitä kuvaavat toivottomuus, hallitsematon suru, suuttumus ja huomiokyvyn kaventuminen. Järkytys saa meidät vetäytymään sosiaalisista kontakteistamme. Akuutista stressireaktiosta selviytymistä helpottaa, mikäli saat läheisiltäsi tukea, sinulla on turvallinen hoitokontakti ja saat tilanteestasi tietoa.
Kun akuutti stressireaktio ei haalene, vaan jäämme kiinni traumaattiseen tapahtumaan ja sen aiheuttamiin tunteisiin, puhutaan traumaperäisestä stressihäiriöstä (PTSD). Siihen liittyvät toistuvat ja voimakkaat takaumat, ahdistusta herättävät mielikuvat tapahtuneesta sekä painajaiset. Traumaperäisen stressihäiriön myötä syntyvät pelot ja epävarmuus saavat välttelemään tilanteita, paikkoja, asioita tai ihmisiä, jotka muistuttavat siitä mitä on tapahtunut.
Traumaattisiin kriisin käsittelyyn on saatavilla apua. Voit olla myös suoraan yhteydessä asiantuntijoihimme juuri sinulle soveltuvan avun löytämiseksi.
Mindepuhelimeen vastaavat aina terveydenalan ammattilaiset