Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö on yksi ahdistuneisuushäiriöiden muodoista. Siihen sairastuu eri arvioiden mukaan noin 3-5% väestöstä jossain vaiheessa elämää. Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön keskeisin piirre on liiallisen ahdistuksen kokeminen liittyen useampaan elämään osa-alueeseen, kuten terveydentilaan, ihmissuhteisiin, raha-asioihin, työhön ja opintoihin. Huolestuneisuus, pelokkuus ja jännittyneisyys heräävät ilman varsinaista syytä ja ne ovat korostuneen vahvoja suhteessa arkielämän tapahtumiin ja ongelmiin. Jokapäiväisestä elämästä tulee tällöin jatkuvaa kamppailua omien päänsisäisten huolien ja murheiden kanssa. Pitkällä aikavälillä ilman hoitoa häiriötä sairastava saattaa uupua tai sairastua esimerkiksi masennukseen.

Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön oireet

Liiallisen ja hallitsemattoman huolestuneisuuden ja pelokkuuden lisäksi yleistyneen ahdistuneisuushäiriöiden tyypillisiä oireita ovat muun muassa levottomuuden tunne, lihasjännitys, keskittymisvaikeudet, unettomuus, lisääntynyt hikoilu ja virtsaamisen tarve sekä vatsavaivat. Häiriöstä kärsivälle tyypillistä on katastrofiajattelu liittyen tuleviin tapahtumiin ja toisaalta myös menneisyyden tapahtumien märehtiminen.

Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoito

Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön hoidossa voidaan käyttää psykoterapiaa tai lääkitystä. Parhaimman hoitotuloksen antaa useimmiten näiden kahden yhdistelmä. Psykoterapioista tyypillisin hoitomuoto on kognitiivinen käyttäytymisterapia, jossa keskitytään muokkaamaan ahdistusta synnyttäviä ja ylläpitäviä virheellisiä ajatusmalleja sekä opettelemaan tunteidensäätelykeinoja. Lääkehoidoksi usein määrätään mielialalääkkeitä, jotka helpottavat oireiden kanssa elämistä ja tehostavat psykoterapian toimivuutta.

Ahdistuksen kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Jos sinua mietityttää oma mielenterveyden tilasi, ota rohkeasti yhteyttä asiantuntijaamme.

Mindepuhelimeen vastaavat aina terveydenalan ammattilaiset