Keväällä 2020 maailmanlaajuiseksi pandemiaksi levinnyt koronavirus rantautui Suomeen tuoden mukanaan niin kutsutun uuden normaalin. Monille sana normaali ei kuitenkaan kuvaa lähellekään sitä, mitä tilanteesta on seurannut. Poikkeusolot, muuttuneet rutiinit ja välttämättömät rajoitustoimet sekä tilanteen herättämät tunteet ovat ajaneet ihmiset kohtaamaan täysin uudenlaisen kriisin. Työllisyyden ja tulevaisuuden epävarmuus, yksinäisyys sekä eristäytyminen sosiaalisista kontakteista herättävät meissä stressiä ja ahdistusta. Nyt jos koskaan, onkin syytä kiinnittää omaan hyvinvointiin erityistä huomiota.
Poikkeusolojen vaikutukset
Ihmiset reagoivat erilaisin tavoin koronapandemian aiheuttamaan kriisiin, samoin kuin muihinkin kriiseihin. Myös valmiutemme kohdata ja käsitellä kriisejä vaihtelevat. Olet kuitenkin saattanut huomata joitain seuraavista piirteistä, tunteista tai seurauksista itsessäsi viimeisen muutaman vuoden aikana. Reaktiosi ovat normaaleja vasteita tilanteeseen, mutta niiden huomaaminen ja tunnistaminen on tärkeää, jotta voit löytää itsellesi oikeat keinot oman hyvinvointisi edistämiseen.
Negatiiviset tunteet voivat nousta pintaan monien kohtaamiemme tilanteiden pohjalta. Poikkeusolot saattavat aiheuttaa pelkoja omaan tai läheisen hyvinvointiin, turvallisuuteen ja terveyteen liittyen. Uudenlaisen tilanteen kohtaaminen voi herättää meissä myös avuttomuuden ja huolen tunteita. Epävarmuus tulevaisuudesta tai omasta taloudellisesta tilanteesta on stressaavaa, kuten on myös vastuiden lisääntyminen ja arjen muuttuminenkin. Tilanteiden ennalta-arvaamattomuus on omiaan lisäämään meissä turhautumista, ja ehkä tunnet jopa vihaa siitä, ettet pysty hallitsemaan ympäristöäsi. Työn menettäminen tai epävarmuus, läheisen sairastuminen ja itselle tärkeiden hetkien juhlistamisen menettäminen saattavat aiheuttaa surua.
Poikkeusolot ovat muuttaneet rutiineitamme ja tapojamme toimia arjessa. Saatat tuntea, ettei sinulla ole energiaa tai motivaatiota tehdä asioita kuten ennen, ei edes niitä, joista aiemmin nautit. Muutoksia saattaa esiintyä myös ruokahalussa, unirytmissä sekä energiatasoissa. Sinun voi olla vaikea tehdä päätöksiä, keskittyä asioihin tai tarttua tehtäviin. Stressaavasta tilanteesta saattaa seurata fyysisiä oireita, kuten päänsärkyjä tai vatsavaivoja, sekä jo aiemmin olemassa olleet fyysiset ja henkiset sairaudet voivat huonontua. Pelko, ahdistus tai tylsyys saattavat tuntua helpoimmalta hukuttaa päihteisiin ja olet ehkä huomannut oman päihteiden käyttösi lisääntyneen poikkeusolojen aikana.
Tukea ja apua haasteisiin
Mikäli tunnet ahdistusta, stressiä tai uupumusta poikkeusolojen aiheuttamasta tilanteesta johtuen tai arjen tehtävistä suoriutuminen tuottaa sinulle haasteita, voit tutustua keinoihin edistää hyvinvointia poikkeusolojen aikana. Voit myös olla yhteydessä asiantuntijoihimme oikean tuen löytämiseksi.
Mindepuhelimeen vastaavat aina terveydenalan ammattilaiset