Kun oma tai kumppanin mielenterveys heikkenee, on sillä usein kuitenkin vaikutuksia myös parisuhteeseen. Mielenterveyden ongelmiin on saatavilla runsaasti erilaisia apuja ja usein on kannattaakin suunnata ammattiavun piiriin jo hyvissä ajoin tilanteen ja omien oireiden helpottamiseksi. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että parisuhteen hyvinvoinninkin eteen voidaan toimia. Voitte yhdessä oppia mielenterveysongelmasta, jolloin myös toinen osapuoli ymmärtää sen vaikutuksia parisuhteeseen ja omaan kumppaniinsa. Avointa ja rehellistä kommunikaatiota voi harjoitella, ja sen avulla pystytte viestittämään toisillenne, millaisia tarpeita teillä on, ja kuinka toinen voi auttaa niiden täyttymisessä. 

Mikäli kumppanillasi on mielenterveysongelmia, muista, että tehtäväsi ei ole ratkaista tai parantaa mitään. Ainoat asiat, joita voit tarjota ovat välittäminen ja tukeminen. On tärkeää oppia asettamaan rajoja oman hyvinvoinnin säilyttämiseksi. Vaikka ulkopuolista apua olisi jo mukana hoitoprosessissa, tulee vastaan silti ylä- ja alamäkiä. Omat tarpeesi ovat yhtä tärkeitä kuin kumppanisi, joten muista tehdä itsellesi mielekkäitä asioita ja ylläpitää sosiaalisia suhteitasi. Haasteilla ja vaikeuksilla on tapana kiinnittää huomiomme, joten yritä myös nähdä hyvät hetket ja asiat kumppanissasi ja parisuhteessasi. Mielenterveysongelmat eivät määrittele ketään ihmisenä. Pidä odotuksesi myös realistisina ja pohdi, voitko täyttää tarpeesi jotenkin muutoin, mikäli kumppanisi ei kykene juuri nyt vastaamaan odotuksiisi. Jos esimerkiksi kumppanisi tarvitsee aikaa olla yksin, voit itse lähteä ystävän kanssa ulos syömään tai elokuviin.

Joskus ero osoittautuu ainoaksi tavaksi ylläpitää omaa hyvinvointia. Päätös voi olla haastava ja siihen voi liittyä syyllisyyttä ja katumusta. On kuitenkin täysin itsesi päätettävissä, millaista haluat elämäsi olevan ja kenen kanssa sen jaat. Mikäli mielenterveysongelmien haasteet tuottavat ongelmia parisuhteeseesi, on hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen, joka auttaa sinua selvittämään parhaita ratkaisuja tilanteeseesi. Asiantuntijamme ovat sinua varten ja ohjaavat sinut oikean avun äärelle.

Mindepuhelimeen vastaavat aina terveydenalan ammattilaiset