Kun kahden välinen parisuhde muuttuu kolmen ihmisen perheeksi, on muutokset välttämättömiä niin omassa elämässä kuin parisuhteessakin. Vaikka lapsi olisi kauan odotettu ja toivottu, voi lapsen saaminen olla parisuhteelle kriisi. Jokaisen kokemus vanhemmuuteen siirtymästä on yksilöllinen, niin myös sinun ja kumppanisi. Uusi henkilö elämässänne voi olla teitä lähentävä asia, mutta yhtä lailla on normaalia, mikäli muuttunut arki ja sen tuoma stressi alkaa haromaan etäisyyttä välillenne. Vanhemmuuteen sopeutuminen voi aiheuttaa riitojen lisääntymistä, seksin vähenemistä tai lakkaamista sekä yhteisen ajan vähentymistä. Olette molemmat uudessa tilanteessa, jossa voitte kokea, ettette kykene kontrolloimaan tilannetta. Onneksenne vierellänne on henkilö, jonka kanssa pystytte käymään tilannetta läpi yhdessä.

Parisuhteen huoltaminen vanhemmuuden keskellä

Pieni lapsi ja kodin hoitaminen vievät huomattavan määrän aikaa ja päivän päätteeksi saatat tuntea itsesi uupuneeksi. Kun tähän lisätään lyhentyneet yöunet ja toistuvat heräämiset, ei ole ihme, jos hermot tuntuvat kiristyvän aika ajoin ja parisuhteen jäävän sivuun. Kaikista tärkeintä vanhemmuuteen siirryttäessä on pitää keskusteluyhteys kumppaniin avoimena ja rehellisenä. Teillä molemmilla on varmasti huolia, epäilyksiä ja turhautumista, mutta myös saavutuksia ja iloa, joita voitte jakaa toisillenne. Avoin keskustelu estää väärinkäsitykset ja tunteet torjutuksi tulemisesta tai epärakastettavuudesta. Sinulla on lupa myös olla surullinen menetettyäsi parisuhteenne sellaisena kuin se oli. Puhu myös tästä kokemuksesta kumppanisi kanssa, mutta suunnatkaa huomionne myös mahdollisuuksiin ja unelmiin, joita voitte yhdessä tavoitella. Muista lisäksi olla avoin kuulemaan, millaisia ajatuksia kumppanillasi on, ja pyri välttämään näiden tuomitsemista.

Raskauden, synnytyksen ja vauva-arjen myötä myös parisuhteen seksuaalisuus muuttuu. Väsymyksen ja kiireen lisäksi seksuaalisuuteen ja seksuaaliseen haluun voi vaikuttaa epävarmuus omasta raskauden myötä muuttuneesta kehosta, halun väheneminen prioriteettien muuttuessa sekä erilaiset synnytyksen jälkeiset kivut. On tärkeää antaa omalle keholle aikaa palautua synnytyksestä. Seksuaalisuutta voi kuitenkin toteuttaa muutoinkin kuin seksin avulla. Huomioikaa kumppaninne kanssa toisianne kosketuksin, halauksin tai muilla tavoin, jotka osoittavat juuri teille välittämistä.

Mikäli koet, ettei parisuhteesi ole sellainen kuin toivoisit sen elämäntilanteenne huomioiden olevan, on aika tarttua toimeen. Odottaessasi kumppanisi muuttuvan, voi muutos jäädä tapahtumatta. Ole siis itse aloitteellinen. Jos esimerkiksi itse toivot enemmän läheisyyttä, anna kumppanillesi läheisyyttä. Ehkä toivoisit, että keskustelisitte enemmän – varaa aikaa keskustelulle ja ilmaise toiveesi. Molempien parisuhteessa tulee ottaa ohjat käsiin parisuhteen kehittämiseksi.

Tukea vanhemmuuteen

Mikäli sinua mietityttää jokin parisuhteeseen tai vanhemmuuteen liittyen, voit ottaa asian puheeksi seuraavalla perheneuvolakäynnillä. Tuen ja suunnan löytämiseksi voit myös ottaa yhteyttä asiantuntijoihimme puhelimitse.

Mindepuhelimeen vastaavat aina terveydenalan ammattilaiset