Ihmiset juovat alkoholia monista syistä ja se on monelle olennainen osa sekä arkea että juhlaa. Monilla alkoholinkäyttö pysyy kohtuullisena ja silloin tällöin nautittuna lasillinen tai pari harvemmin aiheuttaa haittaa terveydelle. Joskus kuitenkin voimme kokea ahdistusta omasta alkoholinkäytöstämme ja pohtia kuluuko alkoholia jo liikaa. Milloin omasta alkoholinkäytöstä siis voi olla syytä huolestua?

Alkoholin riskikäytön rajat

Alkoholin käytölle on luotu riskikäytön rajat, joiden ylittyessä todennäköisyys terveyshaitoille kasvaa merkittävästi. Alkoholinkäytön korkean riskin rajat ovat määritelty miehille maksimissaan 7 annokseen päivässä ja 24 annokseen viikossa, ja naisilla vastaavasti 5 annokseen päivässä ja 16 annokseen viikossa. Korkean riskin rajat kertovat milloin alkoholinkäyttöön tulisi viimeistään puuttua. Kohtalaisen riskin rajat taas menevät viikkotasolla miehillä 14 ja naisilla 7 annoksessa.

On syytä muistaa, että riskirajat ovat vain viitteellisiä arvioita siitä, millaiset määrät alkoholia on liikaa ihmiselle. Alkoholin palamiseen kehossa vaikuttaa sukupuolen lisäksi myös yksilön kehonpaino, ikä, lihasmassa ja muut ominaisuudet. Lopulta alkoholin kohtuullisen käytön rajat ovat siis yksilöllisiä ja joillakin pienemmätkin määrät alkoholia voivat olla terveydelle haitallisia.  

Milloin on syytä huolestua omasta alkoholinkäytöstä?

Jos alkoholinkäyttösi on riskirajojen sisäpuolella ja juomisesi on omassa hallinnassasi, asiasta ei ole tarpeen huolestua. Alkoholin ongelmakäytöstä puhutaan, kun kulutuksen riskirajat ylittyvät säännöllisesti. Omaa juomista voi olla myös syytä pohtia, jos alkoholinkäyttösi riistäytyy toistuvasti käsistä, et kykene vähentämään juomista yrityksistä huolimatta tai käytät säännöllisesti alkoholia pakokeinona omiin ongelmiisi. Myös läheistesi ilmaisemat huolet liiallisesta juomisesta voivat kertoa mahdollisesta ongelmasta.

Jos oma juomisesi mietityttää sinua ja haluat keskustella aiheesta asiantuntijan kanssa, älä epäröi ottaa yhteyttä alla olevaan numeroon. Voimme yhdessä pohtia, mitä tilanteellesi on tehtävissä.

Mindepuhelimeen vastaavat aina terveydenalan ammattilaiset